illalla soitan ystävälle

"mitä kuuluu?"
"ei mitään ihmeellistä, yritän skarpata."
"sulla on kuulemma uusi kämppä?"
" joo kolmeksi viikoksi, sitten täytyy hakee taas"
"luin lehdestä siitä sun vanhasta paikasta -
huono homma"
"joo mä olin siellä, sammuneena naapurissa"
"kuka se oli?"
"sä tunnet sen"
"ok"
"kun mä heräsin, menin varmistamaan asian"
"noh?"
" ei mitään, kylmänä se oli. tyyppi vielä
sano mulle: ai sitä tultiin raatoa katsomaan?"
"paska juttu tosiaan"
"niin on"
"no entäs nyt?"
"siinä se. hain kirjastosta kirjoja, joudun
lukee navigointia ja olen ihan pihalla"
"ymmärrän"
"selkäranka tarvis löytyä jostain"
"ei meillä sellaista ole"
"miten tytöt jaksaa?"
"mainiosti"
"no hyvä. lähetä terveisiä"
"lähetän."

yöllä herään lapsen itkuun

otan hänet syliin

nuuhkaisen makealta tuoksuvaa päälakea

ikiaikaiset vaistot
valpastuvat kuin peto pimeässä

ja
vaikka tiedän
että pesämme on turvallinen paikka

hetken pelkään

hänen pienen henkensä puolesta.